maanantai 22. kesäkuuta 2015

ONHAN PÄIVÄ VIELÄ HUOMENNAKIN


Onneen vaaditaan kolme asiaa: jotain tekemistä,
joku jota rakastaa ja jotain mitä toivoa.
— Yvonne Printemps

Koska Kata joutui lähtemään jo torstain ja perjantain välisenä yönä, jäljelle jäävä juhannukseni oli vailla suunnitelmia. Vaikka ajatus noutoruoasta ja Täydellisistä naisista oli varsin kelvollinen, ilahduin aika lailla, kun asia tuli Annin kanssa puheeksi. Kaksi ihanaa naista vailla suunnitelmia - siispä Himokselle!

Torstai oli kovin sateinen, joten perjantain sää tuntui suorastaan hellivän! Jälleen kerran löysimme itsemme hyvissä ajoin porteilta ja suuntasimme syömään ja juomaan. :) Olen jonkinlaisen Pepsimax-riippuvuuden uhri, ja kesäpäivän lämmössä juotu kylmä pepemake oli ehkä parasta ikinä pitkän tauon jälkeen! Tulin hyvälle tuulelle veikeästä tarjoilijasta. Anni otti jotain hassuja videoita, ja seuraavat hetket pyhitimme selfieille.


Anni <3
Varmaankin parasta mun tämän vuoden keväässä
- aivan ainutlaatuinen typy!

ps. Otettiin vaikka miten monta ja vain tämä onnistui?? Tässäkin mun letti lepattaa. Hyvä me! 

Ensimmäisenä oli Nopsajalka. Se on kyllä niin ihana! Ei ikinä uskoisi miestä kolmekymppiseksi perheenisäksi. Viime vuonna kuulinkin tarinaa siitä, miten viime vuonna mies oli näyttänyt paperit festareille saapuessaan. Annikin luuli sitä parikymppiseksi. Hurjaa!
Halusin nähdä Sannin eturivistä, joten lähdimme keikalta kesken kaiken. Muita biisejä en niin tunne, mutta vähän harmitti, kun vasta meidän lähdettyä kajahti ilmoille se kaikkein ihanin: Lupaan olla.

<3 rakkaudella merkitty mies
höpsö <3

Annin tyyli <3_<3 - joo, tyyppi voitti tikkareita - minä, kun yritin edes pyöräyttää, niin...

kaikista kuvista kunnia yhä edelleen Annille
SANNIn keikalla paistoi aurinko! Neiti oli niin kauniina, että mietin vaan moneen kertaan, miltä tuntuisi näyttää joka päivä niin persoonalliselta ja ylväältä. <3_<3 Huh! Lauloin mukana kovaa ja koko sydämelläni. Sanni on ehdottomasti tärkeimpiä artisteja elämässäni - muistan niin monta hetkeä ajalta, jolloin asuin Lahdessa ja kuuntelin suurimpia radiohittejä. Jostain syystä liikutun aina. Nyt osaan jo kaikki muutkin ulkoa, mutta muistot kulkevat silti aina mukana...

Kasmir oli iloinen ja letkeä! En saanut niinkään tunnelmasta kiinni, koska katselimme kauempaa, ja minä olen sitä mieltä, että kaikki tulisi nähdä ihan läheltä oikeanlaisen tunnelman saavuttaakseen. Se johtuu luultavasti siitä, etten näe ihmispaljouden takaa mitään. Suurimmat hitit kuitenkin tempaisivat mukaansa, ja hyvä fiilis oli käsinkosketeltavissa. Samoin kävi ItaloBrothersin ja Pendulumin kohdalla, vaikken etukäteen odottanut juuri mitään.

Anni söi jäätelöä, ja Jenni lauloi yhtä kauniina kuin aina. Rakastan Jennin ääntä ihan todella. Osaan biisit ulkoa ja saan niistä valtavasti voimaa. Tällä kertaa en kuitenkaan osannut keskittyä, sillä kiirehdin hullunkiilto silmissä toisaalle odottamaan Jaria.
Jari on mulle tärkein artisti kaikista, vielä vähän eri tavalla kuin Jukka Poika. Olen kuunnellut Siltsua koko elämäni ja siinä kiteytyy yhteen ihmiseen rakkaimmat hetket niin lapsuudesta kuin nuoruudestakin. Rakastan sitä kykyä muuttua ja heittää herjaa omista heikkouksista. Lavan edessä oli jo ihmisiä, joten miltei paniikinomaisesti etsin paikkani. Siinä oli sitten hyvä olla, ja keikka oli sanoinkuvailematon. Ihmiset lauloivat biisejä ulkomuistista, ja koko paikka oli aivan liekeissä... Selkeästi Siltsu itsekin hämmentyi, kun nuori yleisö oli ratkeamispisteessä! Minä itkin ja nauroin yhtä aikaa, on se vaan niin kertakaikkisen hieno lavalla. Taas kerran: huh!

Popeda oli myös hyvä. Meillä on rakkaan ystäväni kanssa vitsinä jo monen vuoden takaa osa niistä biiseistä, ja siitä syystä tulen aina hyvälle mielelle Popedan keikalla. Kun nimikkobiisini Aino alkoi soida, nauhoitin siitä pätkän Tiinalle. Siellä ei toiminut netti, joten neiti sai sen neljältä yöllä, ja taisin huolellisesti herättää... No, mitäpä ei Popedan takia!

Illan viimeisteli Haloo Helsinki. Suhtaudun kokoonpanoon vaihtelevasti riippuen siitä, kenen seurassa kulloinkin olen; joskus se on minusta inhottavaa rääkymistä ja toisinaan, kuten perjantaina, ehkä taitavin bändi koko Suomessa. Ihana Anni oli niin fiiliksissä, että into tarttui minuunkin! Lauloin mukana ja suorastaan kuulin oman epävireisyyteni, mutta se ei haitannut. Katselin sinistä juhannustaivasta ja suljin sitten silmät. Herranjumala, miten onnellinen olen! ajattelin ja annoin hienojen lyriikoiden imeytyä ihoni alle. Juuri siinä oli niin paras paikka koko maailmassa sillä hetkellä.

Kaiken kaikkiaan ihana ja spontaani päivä! Kotimatkalla väsymys painoi kokonaisen ihmisen verran, mutta olin valtavan onnellinen. Etenkin Anni teki minut kiitolliseksi: ihmisiä, joiden seurassa on niin helppo olla, on harvassa. Tutustuimme Annin kanssa vasta viime vuoden lopulla, mutta jo nyt hän on todella iso osa minua. Annilla on tapana kujeilla ja heittää pientä osuvaa piikkiä, ja minä pidän sellaisesta. Samaan aikaan hän on silti niin herkkä ja ajattelevainen ja teki nytkin kaikkensa minua suojatakseen. Jos jollakulla on sydän paikallaan, niin ehdottomasti Annilla. Näitä ajatuksia pohdin kesäyössä taivaan jo muututtua tummaksi. Se valo, jonka yö oli ympäriltämme haalinut, asettui kaikki minuun.

4 kommenttia: